Perjantain jazzklubi: Jazz Jkl Collective feat. Samuli Mikkonen

Poppari
Ilmarisenkatu 5, Jyväskylä

Jazz Jkl Collectiven solistivieraana kuullaan toukokuussa briljanttia jyväskyläläislähtöistä pianistia, Samuli Mikkosta. Collective ja Mikkonen tarjoavat kohottavasti tunnelmoivan matkan ECM -levy-yhtiön soundin äärelle tulkiten mm. Keith Jarrettin, Pat Methenyn, Jan Garbarekin, Kenny Wheelerin ja John Abercrombien kokoonpanojen levyttämiä klassikoita. 

Pianisti-säveltäjä Samuli Mikkonen nousi persoonallisella otteellaan suomalaisen ja pohjoismaisen jazzin eturiviin 1990-luvun puolivälissä. Jazz Barin alkuvuosien aktiivimuusikkonakin tuttu Mikkonen on tehnyt vahvasti kansainvälisyyteen painottuvaa uraa levyttäen myös eurooppalaisen jazzsektorin arvostetuimmalle ja merkittävimmälle levy-yhtiölle, saksalaiselle ECM Recordsille.

Vuonna 1969 perustettu ECM Records tunnetaan erityisesti lyyrisen ja avaramman, usein skandinaaviseksi mielletyn jazzin julkaisijana – vaikkakin monet tunnetuimmat ECM-artistit ovat Yhdysvalloista. Levy-yhtiön suurimpia nimiä ovat olleet mm. Keith Jarrett, Pat Metheny, Jan Garbarek, Chick Corea, Eberhard Weber, Dave Holland ja Kenny Wheeler. ECM:n myötä amerikkalainen jazz sai myös eurooppalaisia mausteita, ja globaalissa nykyjazzissa ECM-vaikutteet ovat jo pitkään olleet huomattava osa koko musiikinlajin kirjoa.

Samuli Mikkonen – piano
Tuomas Paukku – kitara
Pekka Törmänen – kontrabasso
Kasper Halttunen – rummut

Perjantain jazzklubi: Jazz Jkl Collective feat. Samuli Mikkonen Ravintola Popparissa pe 19.5. klo 19. Liput 15/10 €.

Lippujen ennakkovaraus

Tapahtuma Facebookissa

Menneet tapahtumat

Yhteistyössä