Nyt on todellista herkkua tarjolla, kun tämän hetken kiinnostavin ja menestynein suomalaisjazzyhtye esiintyy Nikolainsalissa! Konsertti tuotetaan yhteistyössä Ravintola Figaron kanssa.
Aki Rissanen Trio on kiistatta tämän hetken mielenkiintoisimpia kotimaisia jazzyhtyeitä. Brittiläisen Edition Recordsin julkaisemat kaksi ensimmäistä levyä (Amorandom, 2016 ja Another North, 2017) olivat vahva voimannäyttö yhtyeen kyvyistä, ja niiden myötä pianisti Aki Rissanen trioineen saavuttikin kansainvälisen läpimurron.
Levyt esittelivät pianistin johtaman yhtenäisen trion, jossa mukana ovat maamme arvostetuimpiin muusikoihin kuuluvat basisti Antti Lötjönen ja rumpali Teppo Mäkynen. Albumit saivat laajaa näkyvyyttä ja ylistäviä arvosteluita ennen kaikkea kansainvälisesti, ja nostivat Aki Rissanen Trion koko eurooppalaisen jazzkentän eturiviin.
Ulkomailla nykyään aktiivisesti esiintyvä yhtye julkaisi kolmannen levynsä Art In Motion syyskuussa 2019. “Ennen kaikkea uusi levy dokumentoi pitkäaikaisen trioni tämänhetkisen musiikillisen tilan. Olemme esittäneet musiikkia viime vuosina aktiivisesti niin kiertueilla kuin studiossa, ja yhteenhitsautuminen toivottavasti kuuluu uudessa musiikissamme”, Rissanen kertoo.
Levyn materiaalin inspiraation lähteinä ovat olleet erityisesti länsi-eurooppalainen klassinen musiikki ja elektroninen tanssimusiikki. ”Nämä genret ovat olleet osa ilmaisuani koko jazzpianistin urani ajan. Opiskelin pitkään klassista pianonsoittoa, mutta samanaikaisesti olen ollut kiinnostunut elektronisen musiikin tekemisestä. Kun ryhdyin keräämään materiaalia uudelle triolevylle, huomasin palaavani kappaleisiin, rytmeihin ja melodioihin, joita kuulin ja soitin ollessani nuori”, Rissanen kuvailee.
Aki Rissanen – piano
Antti Lötjönen – basso
Teppo Mäkynen – rummut