Salsamania

Poppari
Ilmarisenkatu 5, Jyväskylä

Legendaarinen 13-henkinen jyväskyläläinen Salsamania tekee tänä vuonna kaksi comeback-keikkaa räjäyttäen mojovan rytmipankkinsa myös Jazz Jkl Live -konserttisarjassa Popparin lauteilla! 

Salsamania oli 1980- ja 90-luvuilla yksi harvoista suomalaisista kuubalaisperäistä musiikkia soittavista kokoonpanoista, esiintyen ja tanssittaen yleisöä kotimaan miltei kaikilla merkittävimmillä jazz- ja rockfestivaaleilla sekä musiikkiklubeilla.

Yhtyeen aktiivisimpia olivat suomenkielistä salsapitkäsoittoa, Ritmo Polaria (1993), seuranneet vuodet. Tulkinta Reino Helismaan Rakovalkealla -kappaleesta sekä levyn muutkin raidat soivat Suomen radioaalloilla, ja kansainvälisten kokoelmalevyjen välittämänä Salsamaniaa päätyi radiosoittoon mm. Kuubaan, New Yorkiin ja Kolumbiaan. 

Yhtye laskee kuitenkin suuremmaksi kansainväliseksi ansiokseen mm. maininnan brittiläisessä Jazz Journal´issa; kuultuaan Salsamaniaa unkarilaisella jazzfestivaalilla, lehden kriitikko pohdiskeli, että luultavasti pian nähdään afrikkalainen joukkue jääkiekon MM-kisoissa. Merkille pantavaa oli myös bändin nimen päätyminen viikkolehden ristisanatehtävään, sekä Pahkasika -lehden nimeämä jalkavaivaisten tanssijoiden orkesteri, Silsamania.

Marika Tuhkala – laulu
Risto Vuorimies – laulu
Markku Rinta-Pollari – saksofonit, sävellykset ja sovitukset
Harri Koivisto – trumpetti, laulu
Markku Renko – trumpetti
Jani Saaranen – trumpetti
Pekka Laukkanen – pasuuna
Henriika Steidel – pasuuna, laulu
Timo Hietala – piano
Pekka Törmänen – basso
Jorma Lehtola – bongot, laulu
Petri Rantala – congat
Raimo Väyrynen – timbales

Jazz Jkl Live: Salsamania Ravintola Popparissa la 2.9. klo 19. Liput 20/15 €.

Lippujen ennakkovaraus

Tapahtuma Facebookissa

Menneet tapahtumat

Yhteistyössä