PERUTTU – keikka siirtyy – Dalindèo

Poppari
Ilmarisenkatu 5, Jyväskylä

Valtteri Laurell Pöyhösen johtama sekstetti tunnetaan erinomaisena ja rajoja rikkovana livebändinä. Uusimmalla Dark Money -albumilla jyllää vaikutteita mm. 1970-luvun alun Miles Davisin tuotannosta, Charles Mingusin yhtyeiden raa’asta live-energiasta ja Sun Ran psykedeelisestä avaruusjazzista.

Dalindèo on säveltäjä ja kitaristi Valtteri Laurell Pöyhösen johtama sekstetti, joka tunnetaan suomalaisen jazzin tyylillisenä edelläkävijänä sekä perinteistä ammentavana mutta rajoja rikkovana liveyhtyeenä. Uusi levy Dark Money haluaa herättää keskustelua maailman kaoottisesta tilasta, jossa markkinat määrittävät arvot ja epäoikeudenmukaisuus yhteiskunnassa kasvaa. Musiikillisena suunnannäyttäjinä ovat Miles Davisin 1970-luvun taitteen varhainen fuusiojazz, Charles Mingusin yhtyeiden räjähtävä live-energia ja Sun Ran psykedeelinen avaruusjazz. Henkisesti uusi albumi on sukua 1960-luvun poliittiselle jazzmusiikille.

Dark Moneyn musiikki on syntynyt Dalindèon kollektiivisesta energiasta ja yhtyesoundista, joka on kehittynyt huippuunsa viimeisen 15 vuoden aikana. Pöyhönen tunnetaan myös mm. Ricky-Tick Big Bandin johtajana ja tuoreesta yhteistyöstä 22 Pistepirkko -yhtyeen PK Keräsen kanssa.

Valtteri Laurell Pöyhönen – kitara, syntetisaattori, Wurlitzer
Pope Puolitaival – tenorisaksofoni, huilut
Jose Mäenpää – trumpetti
Pekka Lehti – basso
Jaska Lukkarinen – rummut
Rasmus Pailos – perkussiot, elektroniikka

Jazz Jkl Live: Dalindèo Ravintola Popparissa torstaina 3.12. klo 19. Liput 15/10 €.

Keikalla on 75 hengen yleisörajoitus. Lippuja voi varata ilmaiseksi täällä.

Tapahtuma Facebookissa.

Menneet tapahtumat

Yhteistyössä