Alvarado-Koivistoinen-Tuomarila (ARG/FIN)

Tanssisali Lutakko
Lutakonaukio 3, Jyväskylä

Jazz Jkl:n ja Jelmun pitkään suunniteltu yhteistyö käynnistyy pohjoismaisen jazzin ja argentiinalaisen tangon tunnelmissa, kun elävän suomijazz-legendan, Eero Koivistoisen, johtama trio Alvarado-Koivistoinen-Tuomarila saapuu levynjulkaisukiertueellaan Lutakkoon. Tango on kohtuuttomuuden taidetta, ja yhdistettynä jazzmusiikin vapauteen siitä syntyy runollisen intohimoista, uudenlaista musiikkia.

“Kuulin Martin Alvaradon konsertin keväällä 2018 Espanjassa. Tutustuimme, ja syntyi ajatus yhteistyöstä”, Eero Koivistoinen kertoo, “Halusimme pitää kokoonpanon intiiminä ja pyysimme mukaan pianisti Alexi Tuomarilan, näin sai alkunsa trio Alvarado-Koivistoinen-Tuomarila. Ohjelmisto koostuu yhtyeen jäsenten sävellysten lisäksi argentiinalaisen ja suomalaisen tangon klassikoista. Lähestymme musiikillista materiaaliamme vapaasti, vahvat melodiat sopivat hyvin improvisoinnin lähtökohdaksi. Alexi ja minä haluamme jazzmuusikkoina tehdä jokaisesta illasta erilaisen ja ainutlaatuisen.”

Vokalisti Martin Alvarado on tämän päivän vakuuttavimpia kansainvälistä uraa tekeviä argentiinalaisen tangon tulkitsijoita, ja suomalaisyleisölle hän on tullut tutuksi mm. tango nuevo -yhtye Otra Vezin solistina. Eero Koivistoinen on pitkän uransa aikana esiintynyt ympäri maailmaa eri kokoonpanojen kanssa. Alexi Tuomarila tekee näkyvää kansainvälistä uraa ja on tullut tunnetuksi myös monien kotimaisten jazzartistien luottopianistina.

Uuden levyn ensimmäinen single Uno on kuunneltavissa paraikaa Svart Recordsin YouTube-kanavalla:
https://youtu.be/7Z_6VZXAMS8

Martin Alvarado – laulu
Eero Koivistoinen – saksofoni
Aleksi Tuomarila – piano

Ennakkoliput  alk.15 € / ovelta 17 €
www.jelmu.net/alvarado-koivistoinen-tuomarila-17102019
www.lippu.fi/lutakko

Liput Jelmun ja Jazz Jkl ry:n jäsenille 13€
www.jelmu.net

Rajoitettu erä Kaveri mukaan -lippuja (kaksi yhden hinnalla) :
www.veikkaus.fi/kaverimukaan

 

Menneet tapahtumat

Yhteistyössä