Keuruun jazzklubi: Jazz Jkl Collective feat. Kalevi Louhivuori

Kulttuuritalo Kimara
Koulutie 3, Keuruu

Huimapäinen trumpettivirtuoosi Kalevi Louhivuori tarjoilee Jazz Jkl Collectiven solistivieraana tribuutin jazzmusiikin historian merkittävimmälle ja legendaarisimmalle muusikolle, Miles Davisille. 

Trumpetisti, yhtyeenjohtaja ja säveltäjä Miles Davis’iä (1926 –1991) pidetään yhtenä modernin jazzmusiikin keskeisimmistä pioneereistä. Viisi vuosikymmentä kattavan aktiiviuransa ajan Davis oli suunnannäyttäjä, jonka kokoonpanot edustivat aina alan kovinta kärkeä ja uudistivat koko musiikinlajia.

Kalevi Louhivuori on kansainvälisesti arvostetuimpia ja tunnetuimpia suomalaistrumpetisteja. Kypsästä ja erottuvasta saundistaan tunnettu ja useasti palkittu muusikko on vuosien varrella vaikuttanut monipuolisesti eri genreissä sekä yhtyeenjohtajana, säveltäjänä ja soittajana. Louhivuoren omia yhtyeitä ovat esimerkiksi Sun Trio, Big Blue ja The Northern Governors ja hän on tehnyt yhteistyötä mm. Yonan, Ricky-Tick Big Bandin, Osmo Ikosen ja Piirpaukkeen kanssa.

Kalevi Louhivuori – trumpetti
Tuomas Paukku – kitara
Marian Petrescu – piano
Pekka Törmänen – basso
Kasper Halttunen – rummut

Keuruun jazzklubi: Jazz Jkl Collective feat. Kalevi Louhivuori Kulttuuritalo Kimarassa pe 12.1. klo 18. Liput 15/10 €.

Lippujen ennakkovaraus

Tapahtuma Facebookissa

Menneet tapahtumat

Yhteistyössä