Herd & Aili Ikonen – Jazzbasilli

Poppari
Ilmarisenkatu 5, Jyväskylä

Herdin ja Aili Ikosen jazziskelmän kulta-aikaan sukeltaneen Jazzbasilli-levyn julkaisusta on kulunut 10 vuotta. Täysosuman merkkipaalua juhlistetaan energisillä ja hyväntuulisilla konserteilla. Ohjelmassa on Laila Kinnusen ja muiden jazziskelmäkauden tähtien tunnetuiksi tekemiä ikivihreitä.

Vuonna 2009 perustettu, vibrafonisti Panu Savolaisen johtama vibrafonitrio Herd nousi nopeasti yhdeksi maamme arvostetuimmista jazzyhtyeistä. Raikkaalla yhtyesoundillaan hurmaava kokoonpano on mm. voittanut arvostetun European Jazz Competition -kilpailun, esiintynyt North Sea Jazz -festivaalilla, toiminut Pori Jazzien house bandina 2010 sekä isännöinyt omaa suosittua HERD-klubiaan Kansallisteatterin Lavaklubilla vuosina 2012-14.

Aili Ikonen on monipuolinen laulaja ja lauluntekijä, joka tunnetaan herkkänä ja taiturimaisena tulkitsijana. Nykyisin Rajaton -lauluyhtyeessä maailmaa kiertävä lauluja on julkaissut neljä sooloalbumia sekä esiintynyt laaja-alaisesti huippuartistien kanssa ja isojen orkestereiden solistivieraana. Herd & Aili Ikonen -yhteistyötä on kuultu ensimmäisen kerran televisioidussa Helsingin Musiikkitalon avajaisjuhlassa elokuussa 2011.

Aili Ikonen – laulu
Panu Savolainen – vibrafoni
Mikko Pellinen – basso
Tuomas Timonen – rummut

Jazz Jkl Live: Herd & Aili Ikonen – Jazzbasilli Ravintola Popparissa to 12.9. klo 19. Liput 25/20 €.

Lippujen ennakkovaraus 

Tapahtuma Facebookissa

Kuva: AJ Savolainen

Menneet tapahtumat

Yhteistyössä