to 30.7.2026
klo 19:00
10,00 € - 15,00 €
Poppari
Ilmarisenkatu 5, Jyväskylä
Jyväskyläläislähtöisen rumpali-säveltäjä Joonas Leppäsen tuore yhtye tutkii rohkeasti ja avarakatseisesti omaperäisen bassoklarinetin, urkujen ja rumpujen muodostaman trion sointimaailmaa.
Vuonna 2022 perustettu Grotto esittää rumpali-säveltäjä Joonas Leppäsen musiikkia omintakeisella bassoklarinetin, urkujen ja rumpujen muodostamalla kokoonpanolla. Yhtye tutkii urkutrion konseptia avarin mielin: pohjoismaisen introspektiivisesti mutta leikkisyyttä unohtomatta. Groton musiikissa vaikutteita voi kuulla jazzin lisäksi mm. reggaesta ja länsimaisesta taidemusiikista.
Saksofonisti Max Zenger on Suomen jazzkentän kysytyimpiä ja aktiivisimpia saksofonisteja. Bassoklarinettitaiturinakin tunnetun Zengerin omia kokoonpanoja ovat Maxxxtet ja Max Zenger Globus, joiden lisäksi hän esiintyy mm. UMO Helsinki Jazz Orchestran ja Kaisa’s Machinen riveissä. Pianisti-urkuri Antti Kujanpää on nykyään myös hammond-urkuihin erikoistunut muusikko, joka tunnetaan yhteistyöstään Aili Ikosen ja Yonan kanssa. Jyväskyläläislähtöinen rumpali-säveltäjä Joonas Leppänen kuuluu suomalaisen nykyjazzin keskeisiin tekijöihin. Arvotetussa Jazz Institute Berlinissä opiskelleen Leppäsen kokoonpanoja ovat mm. Alder Ego, Grímsey ja Big Blue.
Max Zenger – bassoklarinetti
Antti Kujanpää – hammond-urut
Joonas Leppänen – rummut
Jazz Jkl Live: Grotto Ravintola Popparissa to 30.7. klo 19. Liput 15/10 €. Kannatuslippu 30 €.
Tapahtuma Facebookissa